Jyväskylä Cup 11.-12.6. 2011
![]() |
Tervetuloa Jyväskylä Cupin sivuille!
Jyväskylä Cup 2011 pelataan 11.-12. kesäkuuta. Ilmoittautumissivut avataan joulukuun 1. viikolla.
26. kerran pelattu JyPK:n ja Jyväskylän Nousun yhdessä järjestämä Jyväskylä Cup onnistui upeasti lauantain sateisesta kelistä huolimatta.
Sade oli ongelmallisin Hippoksen nurmikentän suhteen. C-15 sarjan ottelut jouduttiin perumaan Hippokselta sunnuntain kolmea viimeistä ottelua lukuun ottamatta. Onneksi Muuramen tekonurmikenttä järjestyi varakentäksi eikä tarvinnut siirtyä hiekkakentille. Joukkueet, tuomarit ja C-15 sarjan otteluvastaavat venyivät hienosti vaikeassa tilanteessa.
Nuorimmissa ikäluokissa pelattiin Huhtasuon nurmikentillä ja kenttäalueella oli melkonen hulina koko viikonlopun ajan, kun pelejä pelattiin kahdeksalla kentällä.
Turnauksessa oli mukana ennätykselliset 119 joukkuetta, n. 2000 pelaajaa + huoltojoukot ja kannustusjoukot. Kuudellatoista kentällä pelattiin yhteensä 332 ottelua. Keski-Suomen Erotuomarikerho teki suuren urakan hoitaessaan lähes kaikkien otteluiden tuomaroinnit. Talkooväkeä jarjestelyihin tarvittiin 220 henkilöä Nousun ja JyPK:n taustoista.
Kiitokset kaikille mukana olleille pelaajille, huoltojoukoille, kannustajille, erotuomereille ja talkooväelle. Te teitte turnauksesta hienon tapahtuman.
Tervetuloa mukaan myös ensi vuonna!
Muutamia valokuvia turnauksesta sivubannerin "Valokuvia 2010" -linkin takana.







